Karitsan veri ja heidän todistuksensa
toivat heille voiton.
He eivät säästäneet henkeään
vaan olivat valmiit kuolemaankin"
(Ilm 12:11)
Yksi kiehtovimpia aiheita minulle teologian puurtamisen lomassa on aina ollut alkukirkon historia. Tämä historia antaa meille kuvan Jeesuksen seuraajista, jotka olivat tavallisia kuolevaisia kuten sinä ja minä. Monet heistä elivät Rooman vallan alla, aikana jona Kristuksen herruuden tunnustamisella oli hintansa. Evankeliumi oli kuitenkin tullut näiden ihmisten elämään ja Jumalan armosta he olivat maksamaan hinnan Herramme seuraamisesta.
Sanat "Jeesus on Herra", "Ἰησοῦς (ἐστιν) κύριος " herättivät pahennusta Rooman hallitsijoiden mielissä. Olihan ainoa "herra" heille Keisari (Καισαρ εστιν κυριος). Monet Keisareista ryhtyivätkin toimiin kristittyjen, ja heidän oppiensa tukahduttamiseksi. Yksi näistä Keisareista oli Nero jonka vainoista kristittyjä kohtaan voimme lukea roomalaisen historoitsijan Tacituksen teksteistä (Linkki)
Ensimmäisen vuosisadan Roomaan ja siellä kristittynä olemiseen on hyvin vaikea samaistua, näin 2000-luvun suomalaisena. Maamme laki antaa meille vapauden uskomme harjoittamiseen, saamme vapaasti tutkia sanaa ja voimme rauhassa kuulla sitä julistettavan. Voimme kuitenkin palata alkukirkon aikoihin niiden tekstien kautta, jotka ovat säilyneet tähän päivään saakka. Yksi tunnetuimmista ensimmäisen vuosisadan "todistajista" oli Polykarpos. Polykarpos toimi Smyrnan piispana ja hänen sanottiin olleen apostoli Johanneksen oppilas. Marttyyrikuoleman Polykarpos kärsi n. vuonna 156 jKr, Marcus Aureliuksen ollessa keisarina.
Elämänsä viimeisinä hetkinä Polykarpos tuotiin prokonsulin eteen ja häntä pyydettiin vannomaan keisarin nimeen. Seuraava ote on Heikki Koskenniemen kirjasta - Veren ja tulen läpi 'vanhan kirkon marttyyrien todistus.'
"Kun prokonsuli yhä ahdisti häntä ja sanoi: ”Vanno, niin minä päästän sinut! Herjaa Kristusta!”, Polykarpos lausui: ”Jo kahdeksankymmentäkuusi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut?”
Prokonsuli pysyi kuitenkin itsepintaisena ja sanoi: ”Vanno keisarin onnettaren kautta!” Silloin Polykarpos vastasi: ”Jos olet sen harhaluulon vallassa, että minä tulen vannomaan keisarin suojelushengen kautta, niin kuin sanot, että ole tuntevinasi minua, kuka olen, kuulen nyt, kun avoimesti sanon sinulle: Minä olen kristitty. Jos taas tahdot saada selkoa, mikä oppi kristinusko on, määrä päivä ja kuuntele. ” Prokonsuli sanoi: ”Vakuuta kansta tästä.” Polykarpos puolestaan lausui: ”Sinut minä olen katsonut sen arvoiseksi, että puhuan asiasta. Meitä on nimittäin opetettu hallitusmiehille ja esivallalle, jotka Jumala on asettanut, antamaan heille kuuluva kunnioitus, mikäli siitä ei ole meille vahinkoa. Mutta noita tuolla minä en pidä sen arvoisina, että puolustautuisin heidän edessään.”
Prokonsuli sanoi:” Minulla on petoja ja heitän sinut niiden joukkoon, jollet muuta mieltäsi.” Mutta hän sanoi: ”Käske ne tänne, mutta minä en voi muuttaa mieltäni niin, että kääntyisin paremmasta huonompaan; hyvä vaihdos sen sijaan on siirtyminen pahasta oikeaan.” Prokonsuli sanoi taas hänelle: ” Minä käskenkin polttaa sinut tulessa, jos halveksit petoja, jos kerran et mieltäsi muuta.” Mutta Polykarpos sanoi: ”Sinä uhkaat tulella, joka hetkisen palaa ja vähän ajan päästä sammuu. Sinähän et tunne tulevan tuomion tulta, joka odottaa jumalattomia heidän iankaikkiseksi rangaistukseen. Mitä vitkastelet! Pane toimeen, mitä tahdot!”
Kun Polykarpos tätä puhui ja vielä muuta sen lisäksi, hänet täytti rohkeus ja ilo, ja hänen kasvonsa säteilivät viehätysvoimaa. Näin ollen ei hän suinkaan masentunut eikä joutunut kauhun valtaan sen johdosta, mitä hänelle sanottiin, vaan päinvastoin prokonsuli joutui suunniltaan ja lähetti airuensa keskelle kilparataa kolmesti kuuluttamaan: ”Polykarpos on tunnustautunut olevansa kristitty.” Kun airut oli tämän sanonut, koko väenpaljous, pakanat ja smyrnassa asuvat juutalaiset, huusivat hillittömän raivon vallassa suureen ääneen: ”Tämä on tuo Aasian opettaja, kristittyjen isä, meidän jumaliemme hävittäjä, joka opettaa monia olemaan uhraamatta ja osoittamatta kunnioitusta.”
Näin he huusivat ja pyysivät Filipposta, asiarkkia, laskemaan leijonan Polykarpoksen kimppuun. Mutta tämä vastasi, ettei hänen ollut lupa niin tehdä, sillä eläinnäytäntöjen aika oli ohi. Silloin he näkivät hyväksi yhteen ääneen huutaa, että Polykarpos piti polttaa elävältä. Sen näyn nimittäin, jossa hän oli nähnyt pieluksen, piti käydä toteen; hänhän oli rukoillessaan nähnyt pieluksensa palavan ja kääntyen seurassaan olevien uskovien puoleen lausunut profeetallisen sanan: ”Minä joudun elävältä poltettavaksi.”
(..)
Pian olikin hänen ympärilleen laitettu kaikki roviollla polttamista varten tarpeelliset välineet. Kun hänet tahdottiin naulita kiinni hän sanoi: ”Antakaa minun olla niin kuin olen. Hän, joka auttaa minua kestämään tulen, auttaa minua myös pysymään hievahtamatta roviolla ilman teidän nauloistanne saatavaa vahvistusta.
Niinpä häntä ei naulittu kiinni, sidottiin vain. Hän pani kätensä selän taakse, ja näin sidottuna hän oli kuin ylevä oinas, joka on valittu suuresta laumasta uhriksi, otollinen Jumalalle valmistettu polttouhri. Sellaisena hän kohotti katseensa taivaista kohti ja lausui: ” Herra Jumala, kaikkivaltias, rakkaan ja siunatun Poikasi Jeesuksen Kristuksen Isä, hänen jonka kautta olemme oppineet sinut tuntemaan, enkelten ja valtojen ja koko luomakunnan Isä, samoin myös koko vanhurskasten sukukunnnan, jotka elävät sinun edessäsi. Minä ylistän sinua siitä, että olet katsonut minut tämän päivän ja tämän hetken arvoiseksi, pääsemään marttyyrien lukuun ja tulemaan osalliseksi Kristuksesi kalkista ylösnousemukseksi iankaikkiseen elämään sielun ja ruumiin puolesta Pyhän Hengen katoamattomuudesta. Kunpa minut otettaisiin sinun edessäsi tänään näiden joukkoon lihavana ja otollisena uhrina sen mukaan kuin olet kaiken ennalta valmistanut ja ilmoittanut ja pannut täytäntöön, sinä luotettava tosi Jumala. Siitä syystä minä kaikesta sinua ylistänkin, kiitän ja kunnioitan, iankaikkisen ja taivaallisen ylipapin Jeesuksen Kristuksen, sinun rakkaan Poikasi kautta. Hänen kauttaan sinulle ynnä hänelle ja Pyhälle Hengelle kunnia nyt ja tuleviin aikoihin. Aamen.”
(Veren ja tulen läpi, 2005, 38,40)
