Täydellinen pelastusvarmuus

"Totisesti, totisesti: se joka, kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään." (Joh 5:24)

"Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään joka uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?" (Joh 11:25-26)

Uskotko tämän?


"Minä kyllä uskon, mutta niin vähän"

"Kyllä kait minä uskon mutta silti huomaan niin paljon epäuskoa"

"Miten sitä voi pelastua näin heikoilla, hauraalla ja epävarmalla uskolla?"

"Mitä jos yksinkertaisesti uskon liian vähän?"

Paljon ajatuksia. En tiedä löydätkö itseäsi niiden keskeltä, mutta minulle ne ovat olleet tuttuja tässä lyhyessä ajassa jossa olen saanut vaeltaa Kristuksen yhteydessä. Arjen ja opiskelun keskellä katseemme Kristuksesta saattaa kääntyä niin helposti tähän maailmaan ja omaan itseemme. Omaan "suoritukseen" kristittynä. Ansa johon itse olen aikanaan langennut on ajatus siitä, että kun olen kristitty minun tulee elää tietyllä tavalla vaikka se ei olisikaan luonnollista minulle. Totta toki on, että todellisen uskovan elämään kuuluu Jumalan aloittama pyhitystyö jonka kautta saamme kasvaa yhä enemmän Herramme tuntemisessa ja kasvussa Hänen kaltaisuuteen. Siihen sisältyy myös synnin kuolettaminen.

Kuten Paavali sanoo:
"Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää" (Room 8:13)

Kaikki me kuitenkin lankeamme ja koemme epäonnistumista vaelluksessamme. Synti on se rakkikoira ja juoksee perässämme raksuttaen. Aina sinne hautaan asti. Itsensä arvointi toisten kautta on meille monelle luonnollista. Monesti myös arvioimme omaa suoritustamme uskon tiellä. "uskonko minä tarpeeksi" tai "mitä jos uskon liian vähän?" Raamattu kyllä kehoittaakin meitä tutkimaan itseämme uskomme suhteen(2.kor 13:5) Se ei kuitenkaan kehoita meitä laittamaan pelastuksemme varmuutta itseemme tai suoritukseemme.

Kun varmuus on meissä, saatamme myös kokea pelastusvarmuuden oman suorituksen kautta. Omien tunteiden kautta.

Paras neuvo minkä itse olen kuullut luottamisesta itseensä, pelastuksen suhteen on; "Luovuta"

Taisi olla Charles Leiter joka eräässä saarnassa puhui siitä, kuinka uskomisessa on kyse luovuttamisesta. Luovuttamisesta oman itsensä suhteen. Oman kyvyn suhteen. Luopumista ajatuksesta; "minä kyllä pärjään omillani, voin kyllä pelastaa itseni"

Paul Washer sanoi hyvin tästä aiheesta:

"You are saved by faith, but it is not the quality or the greatness of your faith. It is the quality, greatness and the character to whom you believe!"

Uskovina tulemme vielä kohtaamaan epäuskoa ja epäonnistumisia. Emme kuitenkaan ole yksin niiden keskellä. Myös Kristusta koeteltiin näillä samoilla asioilla. Hän jos kuka ymmärtää meitä, vaikka Hän ei näihin synteihin langennutkaan (Hepr 4:15)


Jos sinä uskosi tiellä aprikoit oman uskosi laadun ja suuruden kanssa. Minä kehoitan sinua kääntämään katseesi pois itsestäsi kohti Kristusta. Siellä on varmuus.

Täydellinen pelastusvarmuus, joka löytyy yksin ja ainoastaan Kristuksesta uskon kautta. Olkoot usko sitten sinapinsiemenen kokoinen, tai sitä pienempi. Hänen täydellinen sovitustyönsä on riittävä. Työ joka tehtiin meidän takiamme, koska me olimme avuttomia. Työ, jota emme mitenkään ansainneet, mutta jonka kautta me saamme omaksemme kaiken. Me saamme tuntea Kristuksen!